Aja ekologisemmin ja tee maailmasta hieman parempi paikka

Tiesitkö, että ekologisemmalla ajotavalla voit toimia luontoystävällisemmin ja säästää myös rahaa? Taidon opettelu ei vie kauan aikaa ja niksit jäävät helposti mieleen. Eikö olisikin mukava vähentää hiilidioksidipäästöjä omalta osaltasi?

Autovuokraamon roolissa, olemme ehdottomasti sillä linjalla, että oman auton omistaminen ei suinkaan ole välttämätöntä tai tarpeellista. Olemme mukana Ekokompassi-ympäristöjärjestelmässä ja vaalimme parhaamme mukaan vihreitä arvoja. Julkinen liikenne yhdistettynä ajoittaiseen taksi- ja autonvuokrauspalveluiden käyttöön, on ympäristön kannalta aivan erilainen asia kuin jatkuvasti omalla autolla ajaminen.

Energiansäästöviikon kunniaksi päätimme toteuttaa muutaman kohdan listan, joka kannattaa ottaa käyttöön saman tien! Taloudellinen ajotapa voi säästää polttoaineen kulutustasi jopa 20 prosenttia.

    • Mikäli sääolosuhteet ovat kylmät, niin moottori tulee esilämmittää. Varsinkin, kun lämpötila on alle nolla astetta, tämä toimi on syytä tehdä. Kevyellä pakkasella moottorin lämmittämiseen riittää noin tunti, kun taas kovalla pakkasella enintään kolme tuntia on sopiva määrä. Muistathan, että moottorinlämmitys ei lämmitä autoa sisältä, vaan siihen tarvitaan erillinen sisätilalämmitin.

    • Nopea, mutta silti maltillinen kiihdytys haluttuun nopeuteen ja oikeiden vaihteiden valinta on tärkeää. Manuaalivaihteisella autolla on hyvä käyttää mahdollisimman suuria vaihteita ja tarkkailla kierroslukumittaria, kun taas automaattivaihteiston kohdalla kullekin ajotilanteelle valikoituu optimaalinen vaihde, mikä on polttoaineen kulutuksen kannalta hyvä asia. Maantiellä automaattivaihteisto on erityisen hyvä asia, sillä vaihteistot toimivat kiinteässä välityssuhteessa ja polttoaineenkulutuksen kannalta optimaalisella tavalla.

    • Taloudellisessa ajotavassa reitti kannattaa valita huolella ja niin, että ajonopeus oli mahdollisimman tasainen. Tarpeettomat jarrutukset ja kiihdytykset on hyvä minimoida. Tämä onnistuu kaupunkiympäristössä muun muassa liikennevalojen, ruuhkan, suojateiden ja muiden ajotilanteiden varhaisella huomioimisella. Maantiellä  tai moottoritiellä korostuu taas mahdollisten ohitustilanteiden järkevyys ja vakionopeussäätimen järkevä käyttö, mikä maksimoi ajon tasaisuutta. Kannattaa miettiä, onko järkevää ohitella autoja, jotka eivät olennaisesti hidasta matkantekoasi. Tämä on totta kai myös tärkeä turvallisuusseikka.

    • Jarruttamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. On mahdollista vähentää polttoaineen kulutusta ja jarrujen kulumista huomattavasti, käyttämällä moottorijarrutusta tai pitämällä vaihdetta vapaalla. Oikeanlainen moottorijarrutustekniikka mahdollistaa auton nopeuden hidastumisen, moottorin tuottaman vastuksen avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että auton nopeuteen sopiva vaihde on päällä ja jalka noistetaan kaasupolkimelta. Nopeuden laskiessa voidaan kytkeä pienempi vaihde ja jatkaa kunnes auton vauhti on lähes pysähtynyt. Automaattivaihteistoa hyödyntävässä autossa moottorijarrutukseen riittää se, että nostaa jalan kaasupolkimelta ja käyttää jarrua tarpeen mukaan.

    • Kiinnitä huomioa siihen, kuinka paljon autossa on kuormaa. Ylimääräiset ja turhat tavarat on hyvä tyhjentää takakontista ja auton katolla ei kannata kuljettaa suksibokseja tai pyörätelineitä, jos niitä ei tarvitse. Taloudellinen ajotapa edellyttää myös rengaspaineiden säännöllistä tarkastamista ja polttoaineita kuluttavien lisälaitteiden, kuten istuinlämmittimien ja ilmastoinnin järkevää käyttämistä.

    • Mikäli sinulla on mahdollista vaikuttaa autovalintaasi, on hyvä kiinnittää huomiota auton ekologisuuteen. Neljännes suomalaisista on valmis panostamaan hybridi-, kaasu- tai sähköautoon, kun seuraavan auton hankinta tulee ajankohtaiseksi. Mikäli kokee, että oman auton hankinta ei ole oikea ratkaisu, myös tarjoamaamme Minileasing-palveluun on mahdollista saada esimerkiksi hybridiauto.

Turvallista matkaa!